LSPeL kerää vuosittain alueensa nuoriso- ja naisosastojen toimintatilastot. Koronavuosi 2020 vaikutti eritoten järjestettyjen tilaisuuksien määrään, mutta esimerkiksi nuoriso-osastojen vahvuus näyttäisi tilastojen mukaan pysyneen viime vuosien kaltaisina.
Vuonna 2020 hälytysosastoihin siirtyi nuoriso-osastoista liiton alueella 55 uutta palosotilaskokelasta.
Vaikka tilanne nyt näyttäisi nuoriso-osastojen vahvuuden kannalta hyvältä, toinen asia on kuinka pitkään kurimus jatkuu ja sen pitkäaikaisvaikutus on havaittavissa tilastollisesti ja toiminnallisesti vasta vuoden-kahden päästä.
Nuoriso-osastojen vahvuus 2020
Vuoden 2020 nuoriso-osastojen toimintatilastojen palautusprosentti oli 87,4 (90 osastoa 103:Sta).
Vuoden 2019 palautusprosentti oli 82,2 (88 osastoa 104:stä).
Laskennallinen arviovahvuus LSPeL alueen nuoriso-osastoissa (100%) vuonna 2020 olisi 2 684 henkeä. Kun vuonna 2019 se oli 2 618.
Vuonna 2020 tilastoinnin palauttaneista osastoissa oli yhteensä 2 384 henkilöä (nuoret ja ohjaajat). Suurin ikäryhmä osastoissa oli 10-12 -vuotiaat tytöt ja pojat (203+408=611).
Tapahtumien määrä romahti puoleen vuonna 2020
Alkuvuosi ja alkusyksy auttoivat pitämään nuoriso-osastojen toimintaa yllä. Nuoriso-osastot järjestivät tilastojen mukaan 2 291 tapahtumaa joihin osallistui 25 887 osallistujaa. Verokkina vuosi 2019, jossa samat lukemat olivat 3 559 tapahtumaa ja 49 688 osallistujaa. Melkoinen pudotus siis tapahtumien ja osallistujien määrässä.
Hälytysosastoihin siirtyneet
Nuoriso-osastot toimivat tärkeänä polttoaineena palokuntien hälytysosastojen elinvoimaisuudelle. Tilaston palauttaneista LSPeL alueen nuoriso-osastoista viime vuonna hälytysosastoon siirtyi yhteensä 55 nuorta (Varsinais-Suomi 38, Satakunta 17). Vuonna 2019 lukema oli 68 nuorta (V-S 35, Satakunta 33).
Nuoriso-osaston kouluttajien koulutustaso
Nuoriso-osastojen kouluttajien osaamistaso on yksi tärkeä mittari, millä voidaan vertailla toiminnan laatua. Tilastoissa ilmoitettu koulutustaso nuorten parissa toimivilla vapaaehtoisilla oli: Nuoriso-osaston kouluttajakurssi 203 hengellä, Nuoriso-osaston johtajakurssi 89 hengellä, Varhais-nuoriso-osaston kouluttajakoulutus 48 hengellä ja ammatillinen pätevyys 23 hengellä.
Palokuntien naisosastoissa lievää muutosta edelliseen vuoteen
Aikuisten harrastustoiminnan rajoittaminen vaikutti myös naisosastojen toimintaan. LSPeL alueen 85 toimivasta naisosastosta tilaston 2020 palautti 78 (91,8%), kun vuonna 2019 luvut olivat 82/87 osastoa (94,6%). Tilaston palauttaneissa osastoissa vahvuus oli vuonna 2020 yhteensä 986 henkeä (1 028 hlö. vuonna 2019).
Laskennallinen arviovahvuus LSPeL alueen naisosastoissa (100%) vuonna 2020 olisi 1 066 henkeä. Kun vuonna 2019 se oli 1 083 henkeä.
Myös naisosastojen toimintamäärät puolittuivat
Naisosastoissa liiton alueella järjestettiin tilastojen mukaan 2 821 tapahtumaa joissa yhteensä 10 073 osallistujaa. Vuonna 2019 vastaava luku oli 4 747 tapahtumaa ja 23 581 tapahtumaa.
Kaiken kaikkiaan vaikutus harrastustoimintaan on myös tilastojen valossa valtava. Koronan vaikutukset tullevat näkymään pitkään palokuntien ja sen osastojen toiminnassa. Toivottavasti totuus tulevaisuudesta on toinen ja ihmiset löytävät takaisin paloasemille kun Koronan selkäranka on taitettu.
Anssi Lamminen
järjestöpäällikkö
LSPeL