Pelastustoiminnan peruskurssi on ensimmäinen kurssiaskel kohti sopimuspalokuntalaisen hälytyskelpoisuutta. 82 tuntinen Kurssi koostuu kolmesta osiosta: 60 oppi- ja harjoitustunneista, 10 itseopiskelutunnista sekä 12 tunnin perehdytyksestä. Tästä perehdytys- ja itseopiskeluosiot suoritetaan palokunnassa ennen varsinaista kurssia.
Perehdytys sisältää sammutusmiehen perustaitoja, jotka opettelemalla ennen peruskurssin varsinaisen koulutusosion alkua auttaa ao. kurssin luonnikasta etenemistä niin oppilaan kuin kouluttajan näkökulmasta. Perehdytys on tärkeää hoitaa asiallisesti ja dokumentoidusti, etenkin jos kyse on aikuisesta palokuntaan liittyneestä henkilöstä, joka ei ole tullut nuoriso-osastolinjan kautta mukaan. Perehdytys todennetaan allekirjoitetulla dokumentilla kurssin vastaavalle kouluttajalle opintojakson alkaessa.
Puutteet perustaidoissa on myös työturvallisuusasia
Syksyn aika on saatu Länsi-Suomessa vietyä läpi neljä peruskurssia (Loimaa, Turku, PoSa, Pori) ja vielä yksi on Vakka-Suomen alueella käynnistymässä. Kurssien aikana on havaittu joitain puutteita kurssilaisen taidoissa perehdytyksen osalta. Tämä ilmenee etenkin kurssin harjoitustunneilla, joissa harjoitellaan jotain kokonaisuutta, ja kurssilaisen yksittäisissä perustaidoissa on puutteita. Tästä seuraa harjoitustunnin sujuvuuden heikkeneminen kaikkien osalta ja pahimmassa tapauksessa kurssin työturvallisuus heikkenee. Opetellaan perusteita palokunnassa, harjoitellaan kurssilla ja osaamista pidetään yllä taas oman palokunnan harjoituksissa.
Perehdytys on perustaitoja
Perehdytyksen sisältö on perustaitoja, joiden opettamisen osaaminen löytyy varmasti jokaisesta palokunnasta. Sisältöinä on muun muassa paloasun pukeminen, alkusammutus, kaluston nostot ja laskut, peruskaluston tuntemus, turvaohjeet etc.
Perehdytyksen sisältö on avattu ja siihen on valmiita seurantapohjia ja palokunta voi hoitaa perehdytyksen valitsemallaan tavalla. Esimerkiksi perehdytettävät voivat olla omana ryhmänään ja käyvät aihe kerrallaan vaaditun perehdytysosion. Tai perehdytettävät käyvät hälytysosaston viikkoharjoituksissa ennen peruskurssia ja käytyjä aiheita merkataan suoritetuksi perehdytyssuunnitelmaan aina kun ao. aihe on suoritettu.
Pitkän nuoriso-osasto linjan kautta tulleiden tulevaisuuden palosotilaiden osaamisen varmistaminen voidaan hoitaa osaamisen tunnistamisen perusteella eli käydään palokunnassa aiheet läpi ja arvioidaan, tarvitseeko nuori vielä opetusta perehdytyksessä oleviin aiheisiin, etenkin turvaohjeet on syytä käydä läpi myös nuorison kanssa. Palokunnat voivat hoitaa perehdytyksen myös yhteistyössä naapuripalokuntien kanssa tai toiminta-alueella yhdessä. Pääasia on, että lähettävä palokunta tietää, mitä palomiestaitoja kurssilaisen tulee osata ennen peruskurssia ja että ne on dokumentoitu ja varmennettu palokunnan päällikön tai vast. toimesta.
Palautteella pystytään kehittämään
Pelastustoiminnan peruskurssi on Pelastusopiston opintosuunnitelman alaisuudessa ja sitä kehitetään myös palautteen perusteella, joten kurssin päätöksen palautekeskusteluissa kannattaa nostaa kehitettäviä asioita esiin. Ja jos ei kurssilla viitsi tai uskalla ilmaista kehitysideoitaan tai rakentavaa palautetta kurssilaisten ja kouluttajien korvien alla, sitä voi aina laittaa suoraan luottamuksellisesti allekirjoittaneelle.
LIITE: Vaatimukset peruskurssille ja perehdytys pähkinänkuoressa
Hyvää talvenalkua kaikille palokuntalaisille
Terveisin
Anssi Lamminen
koulutuspäällikkö
LSPeL