Palokuntakoulutusuutiset, joulukuu 2021

Koulutus- ja kurssitilanne nyt

Koulutusvuosi 2021 alkaa olla taputeltu. Kolme kurssia on vielä käynnissä tänä vuonna (Savu ja hälytysajo V-S & Ensivaste Satak.) Onneksi syksyllä ehdittiin käynnistää koulutustoimintaa. Etenkin Satakunnassa koko kevät jäi tyhjäksi ja Varsinais-Suomeen saatiin kevätkesällä vain pari kurssia maaliin. Alkutalvi 2022 mennään varmasti joillain rajoitteilla, mutta toivotaan, että ensi vuosi olisi vähän parempi kuin kaksi edellistä.

Pelastustoiminnan peruskurssista

Peruskurssin perehdytysosio on tärkeä hoitaa hyvin ennen kurssia. Peruskurssin (PeO) pääsyvaatimuksena opiston opintosuunnitelmassa on mm. lääkärinlausunto, nk. T-lomake (SM 2016).

Peruskurssi on kova ponnistus kävijälle (12h+10h+60h). Ymmärrettävästi on vaikeaa uudella tulokkaalla löytää aikaa kurssin suorittamiseen. Rakenne on kuitenkin tällä hetkellä tämä opiston mallinen kurssi, jota kautta päästään mukaan hälytystoimintaan.

Ryhmänjohtajakurssi (PeO) materiaali ei ole vielä valmis. Nyt harkinnassa joko YJK tai hybridimalli keväälle 2022. Tämän toteutuksesta käydään suunnittelua paraikaa molempien pelastuslaitosten alueilla.

VARSINAIS-SUOMI: Kurssit:

  • Hälytysajoneuv. kuljettajakurssi 11.-12.2021
  • Savusukelluskurssi, Salo/Turku 9.12.-15.1.
  • Pelastustoiminnan peruskurssi PTPK 8.2.-10.3. tku HAKU auki 9.1. asti

Tulossa V-S:

  • PTPK, Loimaa, 1.3.-10.4.
  • Savusukellus 14.3.-9.4. Tku
  • TIPE-1 Tku
  • Ensiapukurssi, Loimaan alue helmikuu tai huhtikuu
  • PTPK 3.5.-11.6. Salo
  • RJK tai YJK tulossa keväälle

SATAKUNTA: Kurssit auki haussa nyt:

  • Vauriopuukurssi, Mynämäki 8.-9.1.2022 à HAKU auki 15.12. asti HAKA
  • Pelastustoiminnan peruskurssi, Säkylä/PeHa 12.1. – 13.2.2022 à HAKU auki 12.12. asti HAKA
  • Savusukelluskurssi, Eura/PeHa 15.2. – 29.3.2022 à Haku auki 9.1. asti HAKA

Terveisin

Anssi Lamminen
koulutuspäällikko, LSPeL