Päivä Pelastajana -pilottihankkeen kuulumiset

Mistä kaikesta Päivä Pelastajana pilottihankkeessa on kyse? Löydät hanketta esitelevän artikkelin TÄÄLTÄ.

Syksyn 2024 aikana Päivä Pelastajana -pilottihankkeen tilaisuuksia toteutettiin neljä erilaista, eri paloasemilla, eri puolilla liittomme toiminta-aluetta. Alla tapahtumissa mukana olleiden toimijoidemme ajatuksia ja kuvia.

Lieto 17.-18.10.2024

“Päivä Pelastajan tapahtumassa nuoret pääsivät harjoittelemaan kolariauton ovien avaamista sekä katon kääntämistä. Kuulimme myös mielenkiintoisia ammattiesittelyitä eri Pelastusalan ammattilaisilta, kuten aluepalopäällikköltä, ensihoidon vuoromestarilta, hätäkeskuspäivystäjältä, palotarkastajalta sekä päällystöopiskelijalta. Nuoret pääsivät tutumaan Turun keskuspaloasemaan sekä erilaisiin paloautoihin kuten päivystävän palomestarin P31 autoon sekä kevytyksikköön 1215 kalustoon. Illalla nuoret pääsivät urheilemaan yhdessä työvuoron kanssa niin kuntosalilla kuin pallopeliä pelaten. Vuorokausi vietettiin yhdessä työvuoron, alueen aktiivien ja Liedon VPK:n toimijoiden kanssa, hyvin syöden.” – Alisa Elovaara, hanketyöntekijä, Päivä Pelastajana

17.-18.10.2024 Turussa pääpaloasemalla tutustumassa ammattiesittelyihin ja asemaan. Yhdessä sekä Liedon ja Naantalin tapahtumiin osallistuneet. Kuva: Nina Aronen
17.-18.10.2024 Liedossa. Kuva: Alisa Elovaara
17.-18.10.2024 Liedossa. Kuva: Alisa Elovaara

Naantali 17.-18.10.2024

“Kokemus pilottihankkeen ensimmäisestä tapahtumasta oli hieno, suuri kiitos siitä kuuluu mukana olleille nuorille, Naantalin aseman 2. jaoksen porukalle, työryhmälle, sekä Naantalin VPK:n toimijoille. Kaikki heittäytyvät mukaan ja antoivat itsestään. Vuorokausi oli kokemuksellinen ja opettavainen. Se sisälsi esimerkiksi CBRN (vaarallisten aineiden) torjunta harjoituksen, hydraulisten pelastusvälineiden käyttöä, yhdessä ruokailua ja oleilua, ammattiesittelyjä yhdessä Keskuspaloasemalla, sekä nostolava-auton korkeuksista maisemien tarkastelua. Sekä paljon muuta tehtäviä unohtamatta. Kaiken kaikkiaan meillä oli todella mukava vuorokausi yhdessä.” – Nina Aronen, järjestöpäällikkö LSPeL

Naantali 17.-18.10.2024. Kuva: Nina Aronen
Naantali 17.-18.10.2024. Kuva: Nina Aronen
Naantali 17.-18.10.2024. Kuva: Nina Aronen

Pori 16.-17.11.2024

“Porissa Päivä Pelastajana tapahtumassa nuoret pääsivät harjoittelemaan tieliikennepelastamista, joka hieman keskeytyi työvuoron hälytystehtävän takia. Kuulimme mielenkiintoisia ammattiesittelyitä pelastualalta mm. hätäkeskuspäivystäjältä, ensihoidon vuoromestarilta, päivystävältä palomestarilta, kuin myös muutamalta eri pelastajalta sekä vuorokauden ryhmänjohtajalta. Nuoret pääsivät harjoittelemaan putoamisvaarallisella alueella työskentelyyn liittyviä perusasioita, kuten solmuja, valjaiden pukemista sekä kiinnityspisteiden tekoa. Työvuoron näytti lisäksi nuorille miten kaveri pelastetaan köysistä, jos on jäänyt jumiin niihin. Illalla nuoret pääsivät kokeilemaan Oulun mallin kuntotestit sekä kuntosalilla Pelastajan lihaskuntotestin vaatimuksia. Vuorokauden aikana syötiin ja kokkailtiin, saaden vinkkejä entiseltä ammattikokilta. Vuorokausi vietettiin yhdessä työvuoron ja työryhmän sopimuspalokuntien jäsenten kanssa tekemisen meiningillä!” – Alisa Elovaara, hanketyöntekijä, Päivä Pelastajana

16.-17.11.2024 Porissa. Kuva: Mika Koivunen
16.-17.11.2024 Porissa. Kuva: Mika Koivunen
16.-17.11.2024 Porissa. Kuva: Mika Koivunen

Rauma 23.-24.11.2024

“Erinomainen kokemus Rauman alueen 17-vuotiaille nuorille. Vuorokausi vietettiin työvuoron kanssa toimien samalla tavalla kuin he oikeastikin toimisivat. Vuorokausi piti sisällään mm. monia harjoituksia, liikuntaa, huoltoja sekä ruoanlaittoa. Harjoitukset olivat vuorokauden kohokohtia, jolloin nuoret pääsivät toimimaan työvuoron kanssa yhdessä. Porissa tieliikennepelastamisen ja köysikaluston harjoitukset. Raumalla pintapelastusta merellä sekä nostolavaan tutustumista.

Jokainen nuori osallistuja sai vuorokaudesta varmasti suuntaa tulevaisuuden haaveille. Pelastusala kiinnostaa monia sopimuspalokuntalaisia.

Päivä pelastajana- viikonloput Kanta-Porin sekä Rauman paloasemalla olivat oikein onnistuneita. Työskentely sekä yhteistyö oli sujuvaa nuorten ja työvuoron välillä. Raumalla viikonlopun huipensi nuorille ”hälytystehtävä” juuri ennen nukkumaan menoa. Kantoapu tehtävä rappukäytävästä.

Kiitos erityisesti molemmille mukana olleille työvuoroille sekä päivä pelastajana – hankkeen nuorille! Oli hienoa olla mukana mahdollistamassa Satakunnan puolella Päivä pelastajana – hanke viikonloppuja. – Inka Varjonen, Rauman VPK:n nuoriso-osastonjohtaja / Päivä Pelastajana – hanketyöryhmä Satakunta

23.-24.11.2024 Raumalla. Kuva: Mika Koivunen
23.-24.11.2024 Raumalla. Kuva: Mika Koivunen
23.-24.11.2024 Raumalla. Kuva: Mika Koivunen

Näin suuren pilottihankeen toteuttaminen ei olisi ollut mitenkään mahdollista ilman alueemme aktiivisia toimijoita, sekä tiivistä yhteistyötä molempien pelastuslaitosten kanssa. Kiitos jo nyt Liedon VPK, Naantalin VPK, sekä Rauman VPK. Kiitos Varsinais-Suomen ja Satakunnan hanketyöryhmille, sekä jokaiselle tapahtumia toteuttamassa olleelle. Kiitos Naantalin, Liedon, Rauman ja Kanta-Porin työvuoroille. Kiitos jokaiselle ammattiesittelijälle. Kiitos Palosuojelurahastolle pilottihankkeen mahdollistamisesta.

Hankkeen loppuraportti, tuloksia ja jatkoajatukset tullaan julkaisemaan myöhemmin ensivuoden aikana.