Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin 22.11. Liedossa.
Paikalla oli 38 osallistujaa, josta 27 oli äänivaltaisia.
Puhetta kokouksessa valittiin johtamaan liiton puheenjohtaja Kai Vainio.
Kokouksessa käsiteltiin LSPeL:n sääntöjen 12§:n mukaiset asiat, kuten seuraavan vuoden toiminta- ja taloussuunnitelmat sekä kokous- ja tarkastajien palkkiot. Tilintarkastajaksi valittiin edelleen BDO Oy ja toiminnantarkastajaksi kunnanjohtaja Vesa Rantala.
Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi 2023–25 valittiin Mervi Parkkonen (Jämijärven VPK). Hän on tähän asti toiminut liiton ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Kai Vainio oli ilmoittanut, ettei ole enää käytettävissä uudelle kaudelle. Vainio toimi menestyksekkäästi LSPeL hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2011.
Hallituksen jäsenmääräksi päätettiin edelleen 17 sekä puheenjohtaja. Varapuheenjohtajat hallitus valitsee keskuudestaan järjestäytymiskokouksessaan 26.1.2023.
Syyskokous valitsi erovuoroisista jatkamaan LSPeL:n hallituksessa kauden 2023–2025 Porin seudun toiminta-alueelta Matti Lehtosen, Rauman seudun toiminta-alueelta Pasi Lammensalon, Turun seudun toiminta-alueelta Ari Viilin, Vakka-Suomen toiminta-alueelta Harri Fribergin sekä teollisuuden edustaja Markku Haikosen Säkylästä.
Sääntömääräisten asioiden lisäksi syyskokous hyväksyi hallituksen esityksen LSPeL:n päivitetyksi strategiaksi vuosille 2023–26. TÄSTÄ