LSPeL 90-vuotista taivalta juhlittiin onnistuneesti!

26.8.2023 Porin Yyterissä lähes 180 alueen toimijaa, palokuntalaista ja sidosryhmätoimijaa kokoontui juhlimaan 90 vuotta täyttävää Länsi-Suomen Pelastusalan liittoa.

POLTE 2023-leirillä otettu juhlavuoden kuva
Kuva: Jesse Mäkitasku

Liiton järjestövaliokunta aloitti juhlatilaisuuden suunnittelun osana 90. juhlavuotta varhain alkuvuodesta. Ajatuksena oli juhlavuoden näkyminen pitkin vuotta liiton eri tilaisuuksissa, mutta kuitenkin myös erillisen pääjuhlan järjestäminen. Länsi-Suomen Pelastusalan liittoa päädyttiin juhlistamaan Yyteriin 26.8.2023. Samaiseen paikkaan, jossa ensimmäinen valtakunnallinen palokuntaleirikin on järjestetty vuonna 1966.

Juhlaväkeä Yyterissä

Juhlasta Yyterissä tekikin erityisen arvokkaan sen osallistujat, 180 palokuntalaista liiton eri jäsenpalokunnista.
Arvokas on myös liittomme historia – yhdeksän eri vuosikymmenen ajalta.

Kokemäen VPK:n osallistujia juhlassa
Porin VPK:n osallistujia juhlassa

Juhlassa kuulimme Porin VPK:n soittokunnan esittämänä Sininen ja valkoinen – Jukka Kuoppamäen sävellys, sekä Punaista Samppanjaa – Rauno Lehtisen sävellys. kappaleet, jonka jälkeen liittomme hallituksen puheenjohtaja Mervi Parkkonen toivotti kaikki tervetulleeksi avaussanoilla.
Porin VPK:n soittokunta tahditti iltaa vielä kappaleella Maailma on kaunis – Kassu Halosen sävellys, sovitus Heikki Takala.

Porin VPK:n soittokunta soittamassa Heikki Takalan johdolla

Ilkka Horelli, johtaja, Lounais-Suomen Aluehallintavirastosta lausui juhlapuheen, joka varmasti jäi monien mieliin ja sydämiin. Pyynnöstä Ilkan puhe löytyy julkaistuna täältä.

Teidän pyyteetön työnne on tehnyt mahdolliseksi sen, että ihmiset välttyvät aiempaa useammin onnettomuuksilta, tuntevat olonsa turvalliseksi, ja että onnettomuustilanteissa apua on saatavilla kaikkina vuorokauden aikoina kaikkina päivinä vuoden ympäri.
Ilkka Horelli

Ilkka Horelli – juhlapuhe

Viimeisenä juhlakappaleena kuulimme Porin VPK:n soittokunnalta klassikon Tulta päin, sävellys – sävellys Toivo Kärki.

Osana juhlaa kuullaan usein tervehdyksiä, tässä juhlassa saatiin kuitenkin nauttia lähes ohjelmanumeron kaltaisesta showsta, kun lavalle ääneen pääsivät Satakunnan Pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Pekka Tähtinen ja Varsinais-Suomen Pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Vesa Halonen. Tervehdyksiä kuultiin myös Suomen Pelastusalan keskusjärjestöstä, johtaja Mika Gröndahlilta, sekä Sisäministeriöstä pelastusylitarkastaja Jari Lepistöltä.

Pekka Tähtinen ja Vesa Halonen tervehdystä tuomassa

Juhlien odotetuin osuus – ruokailu oli vuorossa seuraavana. Juhlaväki nautti alku- ja pääruoan, jonka jälkeen juhlatilaisuus jatkui huomionosoitusten merkeissä.

Juhlassa jaettiin ensimmäistä kertaa uudet LSPeL:n Ansioristit. Kyseessä on nimenomaan tätä juhlavuotta varten suunniteltu merkkiluokka. Se on huomionosoitus, joka myönnetään erityisen pitkäaikaisesta työstä liiton hyväksi.

Huomionosoituksin juhlassa palkittiin seuraavat liiton pitkäaikaiset toimijat.

LSPeL kultaisen ansiomitalin saajat
vas. Tapio Ranta (Rautilan VPK), Marko Toivio (Kokemäen VPK), Irma Ilomäki (Liedon VPK), Heli Järvelä (Paimion VPK), Kari Alho (Säkylän VPK) ja Kalle Lehtonen (Rantakulman VPK).
LSPeL hopeisella seppelöidyllä kypärällä palkittiin liiton pitkäaikainen toimija
Esko Lehtonen (Karjalan VPK) ja Juho Ansio (Panelian VPK) – ei paikalla.
LSPeL ansioristi nro 1. palkittiin liiton emeritus puheenjohtaja Kai Vainio (Kiukaisten VPK)
LSPeL ansioristi nro 2. palkittiin liiton toinen varapuheenjohtaja Matti Lehtonen (Pihlavan VPK)

Päätössanat lausui liittomme toiminnanjohtaja Antti Ali-Raatikainen, kiittäen jokaista osallistujaa, palokuntalista työstään palokuntatoiminnan eteen. Ilta jatkui jälkiruoalla, ja sen jälkeen Yyterin Virkistyshotellin järjestämällä ilotulituksella rannan tuntumassa.

Juontajana juhlassa toimi Elina Wallin.

Jari Lepistö, Sisäministeriöstä saapui juhlaan tervehtien puheenjohtaja Merviä ja toiminnanjohtaja Anttia
Lämpimin halauksin tervetulleeksi juhlaan puheenjohtaja Mervi toivotti Rauman alueen naistyönohjaaja Kreetta Jortikan
Kiitos kaikille!

Teksti: Nina Aronen
Kuvat: Jussi Miikkulainen

Lisätietoja:
nina.aronen@lspel.fi