Syyskauden koulutustoiminta on lähtenyt aktiivisesti käyntiin. Kurssitoiminta alkoi molemmissa maakunnissa Tieliikennepelastamisen kursseilla (Nakkila ja Riihikoski). Kokonaisuudessaan koulutuksiin ja liiton tapahtumiin on ollut tänä syksynä paremmin imua kuin koronasta toipumisen alkuajanjaksolla. Aika näyttää pysyykö osallistumisaktiivisuus korkealla. Toivotaan näin.
Pelastustoiminnan peruskursseille on ollut enemmän hakuja kuin kevätkaudella, mikä antaa positiivista tulevaisuudenkuvaa koko alueen näkökulmasta. Haittana on ollut se, että kaikille peruskurssille hakijoille ei ole ollut tarjota kurssipaikkaa. Kaikkiaan tänä vuonna näytettäisiin pääsevän yhdeksään peruskurssiin Länsi-Suomessa (v. 2022, 8 kurssia).
Kuntoisuuskelpoisuuksia vaativat kurssit, kuten Pintapelastuskurssi käynnistyy V-S & Satakunnan yhteiskurssina täysmääräisenä. Syksyn savusukelluskurssit molemmissa maakunnissa on tarkoitus toteuttaa loppuvuodesta. Lisäksi Varsinais-Suomen toinen PVAT-1 -kurssi on tulossa syksylle. Satakunnassa ao. kurssi saatiin kokoon keväällä. Toivotaan, että näihin kursseihin saadaan riittävä määrä kelpoisuudet täyttäviä kurssilaisia.
Varsinais-Suomen tieliikennepelastamisen kurssin koulutuspaine näyttäisi purkautuneen, kiitos aktiivisen kevään, jolloin saatiin kolme täyttä TIPE -kurssia maakuntaan. Satakunnassa ao. kurssin osalta sumaa ei ole, koska koulutusta on pystytty järjestämään säännöllisesti jo muutaman vuoden.
Ensi vuodelle on jälleen tavoitteena käynnistää Ryhmänjohtajakurssit molemmissa maakunnissa. Varsinais-Suomessa aikataulu ollee samanlainen kuin viime kurssilla: haku ja valintakokeet loppuvuodesta 23, kurssi käyntiin tammikuussa 24. Satakunnan kurssista linjataan myöhemmin syksyllä.
Uusi Sammutustekniikkakurssi (PeO) on tavoitteena myös saada pilottiin ensi vuonna, kun saadaan ao. kurssin vastaavien lisenssit kuntoon. Kurssi tulee olemaan laajuudeltaan sama kuin savusukelluskurssi (2 op., kokon. 54h.). Kyseinen kurssi on varmasti hyödyllinen jokaiselle palokuntalaiselle tulevaisuudessa.
Suunnitteilla loppuvuoteen on vielä ensivastekurssit Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen sekä myös hälytysajoneuvon kuljettajakurssit molemmille maakunnille. Lyhyempiä kursseja myös saattaa loppuvuoteen tulla, jos saadaan kurssinjohtajien kanssa päivämääriä sopimaan.
Aktiivista koulutussyksyä palokuntiin.
t. Anssi Lamminen, koulutuspäällikkö, LSPeL
KOULUTUKSET (14.9. päivitetty)